tiistai 28. elokuuta 2012

Vohveleita ja kahvittelua

Iltapäivän kahvihetken kruunasivat tänään vohvelit. Tai näin ainakin sen mielessäni kuvittelin... Olisi taas pitänyt tietää, ettei se täällä meidän perällä mene niinkun Strömssössä... Intoa puhkuen, maistaen jo vohveleiden maun suussani, aloin toimeen.

Kaivoin esille omin kätösin kasaamani reseptivihon ja sieltä Aino-mummun vohvelireseptin. Ja kuten jo kotitaloustunneilla meille yläasteella opetettiin keräsin ensin pöydälle valmiiksi kaikki ainekset, kulhot ja mitat, ja vasta sitten ryhdyin työhön. Hetken mietin voipakettia ja kermapurkkia avatessani, että onkohan näissä vielä päiväys kunnossa, mutta päätin jatkaa epäilyksestä huolimatta. Sain hienosti taikinan valmiiksi, vaikkakin se vaikutti vähän "tönkähköltä". Ihan hyvää se varmaan on ja maistoin...

No kävi ilmi, että se voipaketti oli sittenkin mennyt vanhaksi jo heinäkuun alussa ja härskiintynyt varmaan siinä elokuun alussa ja kaiken lisäksi siinä kermassakin päiväys oli ollut tänään. Ja eikun koko komeus kaaressa pyttyyn ja uutta tulille. Onneksi oli kaapissa aineksia toiseenkin satsiin. Voin tilalle Oivariinia ja uuden karhee kermapurkkikin sieltä onneksi löytyi.

Ensimmäisestä takaiskusta lannistumatta, mittailin uudestaan aineet kulhoon ja tällä kertaa vielä tarkistin kaikki määrät ja päiväykset, ettei se toinenkin satsi päätyisi viemärirotille. Taikinan valmistuttua koostumus oli edelleen "tönkähköä", mutta maku huomattavasti miellyttävämpi mitä ensimmäisellä kerralla. Vohvelirauta kuumenemaan ja kahvi tippumaan. Vohveleita paistaessani kävi mielessä, että kuuluukohan tämän olla ihan näin jämäkkää tavaraa, mutta jatkoin satsin loppuun asti, kun lätyt näyttivät kuitenkin ihan oikeilta. Kahviseura saapui, katoin pöydän, otin tarvittavat todistusaineistot blogia varten ja eikun syömään.

Sanotaanko näin, että ei me vielä varsinaisesti vohveleita syöty, mutta kyllä ne alas meni kun oli tarpeeksi mansikkahilloa, kermavaahtoa, kahvia ja huumoria. Mites se meni... Harjoitus tekee mestarin! =)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti