tiistai 27. marraskuuta 2012

Uudet hiukset!

Nyt on tätä mammaa hemmoteltu oikein urakalla! Eilen vihdoin sain otettua luurin käteen ja varattua kampaamoajan tälle päivälle Salon Jarmo Hentilästä Rautatienkadulta. Kävin siellä Suvilla viimeksikin ja nyt ajattelin, että on viimein aika käydä tekemässä tälle ylikasvaneelle kuontalolle jotain. Jarno ja poika saivat jäädä viettämään "päiväunilaatuaikaa". Jo aikaa varatessa yritin varoitella puhelimessa, että kannattaa laittaa aika reilu aika, koska tätä tukkaa riittää ja viimeksikin meni 4h. Tosin siinä ajassa tehtiin värinpoisto, värjäys ja leikkaus. Tällä kertaa ei ollut ihan niin iso remontti, mutta kylläpä vaan saatiin taas kulumaan 3h. Mitä sitten tehtiin? Tyveen värjäys, latvoihin värinpoisto, jotta saatiin viimeiset punaisen rippeet pois, leikkaus ja vielä sävyte. Huh huh, ja oli taas istumalihakset koetuksella. Tässä lopputulos. Mitäs mieltä olette? On kaksi sävyä vaaleampi mitä ennen ja ainakin minä tykkään kauheesti. Peilistä vielä tuijottaa joku muu kuin minä, mutta äkkiäpä uuteen ulkonäköön tottuu!








Jarno kysyi kun pääsin kotiin, että "miltäs nyt tuntuu, onko blondeilla hauskempaa?" 

maanantai 26. marraskuuta 2012

Valmis joulukalenteri, Tadaaa!!

Mutta ensin tähän alkuun pari otosta pötköttelevästä pikku jäpikästä. Inana vauva.




Sitten siihen kalenteriin... Tämmöinen siitä tuli. Eikös ole hieno? Ei maltettu enää odottaa ja ripustettiin se tänään keittiön yhdelle seinälle. Jarno naputti naulat ja me Tiltun kanssa ripustettiin piparkakut roikkumaan. Voi, että! Ovat ne vähän tuommoisen kotikutoisen näköisiä, mutta eipä haittaa kun ne syödään kohta pois! :) Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!










lauantai 24. marraskuuta 2012

Tasan kuukausi jouluaattoon!

Saimme tänään vieraita ja leivoimme yhdessä piparkakkuja. Teimme sekä Matildalle, että kummitytöllemme Auroralle piparkakkujoulukalenterit. Tai oikeastaan likat tekivät ja äidit auttoivat. Pikkuveikat menivät menossa mukana, meitin jäpikkä nukkui päiväuniaan vaunuissa ja Oliver hyöri ja pyöri pitkin kämppää, milloin minkäkin askareen kimpussa.

Piparkakkutaikina oli ihan sitä kaupan valmistaikinaa ja koristeiksi laitettiin sokerikuorutetta, ranskanpastilleja ja nonparelleja. Ja kuten jokaisen kokin kuuluukin, maistelimme reippaasti taikinaa jotta varmistuimme siitä että on tasalaatuista. :)











Juuri uunista tulleisiin piparkakkuihin tehtiin tulitikulla reiät, josta ne on sitten näppärä ripustaa roikkumaan. Me ajateltiin laittaa lopullinen joulukalenteri joko roikkumaan seinälle viritettyyn naruun tai sitten kranssiin killumaan. Saas nähdä.


Leipurit olivat myös suloisen avuliaita vauvanhoitajia. Aaw!!



Tässä Auroran valmiit joulukalenteri piparkakut. Eikös tullutkin hienoja?



Kaunis Helena ja meidän ruttuinen pikku jäpikkä.


Ja tässä vielä Matildan joulukalenteria. Vähän näitä vielä koristellaan ja sitten vain pitäisi malttaa olla syömättä näitä ennen aikojaan! :) Enää kuukausi jouluaattoon!!!



torstai 22. marraskuuta 2012

Illallistouhuja

Tänään tehtiin ruuaksi tortilloja ja perinteisen jauhelihamössön sijaan tehtiin täytteeksi naudan ulkofilesuikaleita ja kanasuikaleita. Tortillat on sitten hyvää ruokaa! Olen myös monesti huomannut, että tyypeillä on ihan omat täytesuosikit ja tyylit miten niitä lättyjä oikein täytellään. Me tehdään tälleen:

Jauhelihaa tai muuta lihaa
Maustepussi lihalle
Tortilloja
Salsaa
joskus quacamolea
American dressinkiä, olikohan felixin
Juustoraastetta paljon
Jäävuorisalaattia
Kurkkua
Tomaattia
Sipulia
Paprikaa



 Sitten vaan pilkotaan, siivutetaan ja raastetaan ihan kauheesti. Jarno on yleensä liha- ja sipulivastaava, ja minä hoidan nuo kaikki kasvikset ja juustoraasteen. :) On tarkkaa, nääs! Matilda katseli vierestä ja nyrpisteli nenäänsä. "Minä EN tykkää!!" Hän saikin sitten ruuakseen perunasoselaatikkoa. Mitäs te laitatte teitin tortilloihin täytteeksi? Saisi vähän ehkä vinkkejä ens kertaan! :)







Siinä samalla kun ikuistin tortilloja kameralle pyörähdin olohuoneen puolella ja Tiltu pyysi että ottaisin lampusta kuvan. Laitan sen tähän ilostuttamaan myös teidän päiväänne! :) Huolimatta vastalauseista, nappasin kuvan myös likasta ja ilme kertoo kyllä enemmän kuin tuhat sanaa. Onneksi tuota pikku jäpikkää saa vielä ihan rauhassa valokuvailla niin paljon kuin huvittaa. Vastalauseita ei ole odotettavissa vielä hetkeen. Nyt tuli nuuskutuspula, pakko lähteä halimaan. Mukavaa viikonloppua kaikille!






sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Nimiehdotuksia, illallinen ja pätkiskakku

Viikonloppu alkoi perjantaina tikkien poistolla. Ah, ihanuutta! Eikä muuten sattunut yhtään, paitsi vähän, kun yksi tikki oli ehtinyt vähän kasvaa jo ihoon kiinni. Nam ja Auuu! Helpottui olo muuten ihan hirmuisesti kun sai ne kiristävät tikit vihdoin pois tuosta sektiohaavasta. Poikettiin samalla reissulla myös kirjastossa lainaamassa vino pino etunimi-kirjoja. Juu kyllä... Meillä ei ole vielä hajuakaan jäpikän nimestä!! Ehdotuksia otetaan vastaan, mutta ei välttämättä kuunnella! =)



Muuten viikonloppu onkin sujunut varsin leppoisissa merkeissä. Minä ja poika elämme "imetyskuplassa", haemme päivä- ja yörytmiä ja tutustumme toisiimme. Matilda touhottaa menossa mukana auttaen ja jelppien parhaansa mukaan. Vauva-arki näkyy selvästi hänenkin leikeissään. Vauvanukkea puetaan, imetetään, hoidetaan ja paijjataan. Jarno on sankari. Hän hoitaa ruokaa koko porukalle, käy kaupassa, patistaa minut nukkumaan, viihdyttää Tiltua, vaihtaa vaippoja, vie, tuo ja passaa. Topi vahtii herkeämättä ympäristöään ja Mimi on oma itsensä, eli syö ja nukkuu. :)




Eilen illalla saatuamme molemmat lapset nukkumaan, teki Jarno meille ihanan pihvi-illallisen konjakki-hunaja-kerma-kastikkeineen ja ristikkoperunoineen. Kyllä oli sitten hyvää! Illan päätteeksi katsoimme vielä muutaman jakson Modernia perhettä! Riksu: ihan oikeassa olit, se on ihan sairaan hyvä sarja!! Suosittelen!



Myös kyläilijöitä riitti viikonloppunakin ja heille tarjosimme ihanaa pätkiskakkua johon päälle sulatin levyllisen Fazerin sinistä! Naaaaammm!!! Onneksi sitä jäi vielä pieni pala illaksi!  Herkullista sunnuntaita kaikille!