Matilda sai lapsenlikakseen Martse-tädin ja me lähdimme torstaina aamuvarhaisella kohti Tayssia malttamattomin ja jännittynein mielin. Ilmoittauduimme osastolle ja saimme kuulla, että alkuperäinen sektioaikamme siirtyy muutamalla tunnilla. Arvatkaa oliko olo kuin tulisilla hiilillä? Siellä sitä sitten odoteltiin. Osaston päivähuoneessa, vitsaillen hermostuneesti, lukien lehtiä, kännykkää räpläten, ympäristöä ihmetellen, vessassa ravaten, jännittäen, jännittäen, jännittäen... Viimein sitten koitti se meidän vuoromme ja lähdimme leikkaussalia kohti.
Sektio. Nopeasti ja hienosti. Ilman sen kummenpaa draamaa. Mitattiin verenpainetta, tarkkailtiin toimintoja, laitettiin tippaa ja spinaalia, kipupumppu on sitten hieno keksintö, ihmeteltiin leikkaussalissa olevaa väkimäärää, minä höpötin jännityksissäni taukoamatta kuin papupata... (tyypillistä...) Kuultiin ensiparkaisu, liikututtiin, pussattiin, saatiin onnitteluja, liikututtiin vähän lisää, minut kursittiin kasaan, kyseltiin oloja, todettiin että on se todellakin poika ja isokin vielä! Hän oli maailmassa klo 11:58 ja tasan kuusi tuntia myöhemmin saimme ensimmäiset vieraat.
Matilda pääsi tapaamaan pikkuveljeään, mummun ja papan kanssa. Ja heti seuraavana päivänä tulivat tulokasta ihastelemaan myös toiset isovanhemmat. Minusta oli kiva, että sairaalaan sai tällä kertaa tulla vierailemaan myös mummut ja papat.
Päivät sairaalassa menivät hyvin. Paljon paremmin kuin Matildan aikaiset. Tokenin leikkauksesta nopeammin ja olin muutenkin paljon tasapainoisemmin mielin. Aika meni suht nopeasti ja kotiin pääsimme lähtemään isänpäivänä. Mikä oli minusta söpöä! Saimme pari kaunista kukkakimppua ja Jarno oli ihana ja toi meille lahjaksi tuollaisen jättikokoisen nallen. Se toimi jäätävän hyvänä imetystyynynä noina ensi päivinä.
Tässä kotiin lähdössä, ekaa kertaa omissa kuteissa!
Täällä sitä nyt sitten ollaan ja ihmetellään. Ensimmäiset päivät vauvan kanssa ovat sujuneet hienosti. Matilda on omaksunut tuoreen isosiskon roolin niin hienosti, että on saanut myös muutaman tytön tarharyhmästään kanniskelemaan vauvanukkensa tarhaan joka päivä. Siellä ne sitten kimpassa leikkivät kotileikkejä nukeillansa. Topi ja Mimi ovat myös hyväksyneet jäpikän läsnäolon. Topi on tietysti tyypilliseen tapaansa hyvin tarkkana.
Jarno hoitaa juoksevia asioita, käy kaupassa, noutaa, hakee, kanniskelee, nostelee ja auttelee kaikessa. Minä yritän ottaa rauhassa kipeän ja aran haavan kanssa ja pääsääntöisesti istuskelen reenaamassa imetystahtia jäpikkäisen kanssa. Ja mikäs siinä on istuskellessa, suloinen pieni poika sylissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti