sunnuntai 5. elokuuta 2012

Yökyläilijät

Meille tuli lauantai-iltana mieluisia vieraita kun, Amsler ja Matson hurauttivat Helsingistä meille saunomaan ja istumaan iltaa. Ensin Tiltu touhotti Amsler-tädin kanssa ympäri kämppää leikkien milloin mitäkin, sitten saunottiin koko porukka oikein pitkän kaavan mukaan ja nautittiin yhteisestä illasta. Laitettuani likan yöpuulle syötiin aikuisten kesken vielä grillivartaita(possua, paprikaa, sipulia), valkosipulilohkoperunoita, grillattua maissia, fetasalaattia ja tzatzikia. Jälkkäriksi olivat vieraat tuoneet ihania keksejä, viinirypäleitä ja juustoja, jotka pienen alkujärkytyksen jälkeen olivat oikein maukkaita. Kirkkaan vihreä pestogouda pisti hetkeksi tämän mamman nikeltelemään. :) Vielä viimeiseksi yöpalaksi napattiin palat Fazerin suklaakakkua, joka tuunattiin ja muokattiin suurella vaivalla Jarnon 32-vee kakuksi. XD








Aamulla heräsin Mimin rymyämiseen ja ruuan vaatimiseen, ja ihmetyksekseni huomasin, että kello oli jo 10. Likka nukkui vielä täyttä häkää ja Jarno ei meinannut millään päästä yli siitä, että ollaan nukuttu niin pitkään. Pojat marssivat suoraan aamusaunaan, Tiltu ja Amsleri katosivat taas mielikuvitusleikkeihinsä ja minä loihdin meille herkkuaamupalan: mehua, kahvia, keitettyjä munia, pekonia, leikkeleitä, juustoja, vihreitä, leipää, muroja, ym.




 Ihastelimme kaunista ja aurinkoista päivää ja mahat pinkeinä päätimme vielä ennen Helsinkiläisten lähtöä pistäytyä viereisellä uimarannalla. Minä, Amsler ja Tiltu käväisimme uimassa/lillumassa ja pojat pitivät leiriä rannalla. Päiväretken kruunasivat vielä yhdessä nautitut jäätelöt. Pusut ja halit ja ensi kertaan!














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti