lauantai 4. elokuuta 2012

Sirkus Supina

Aamupäivästä starttasimme sitten malttamattomin mielin kohti Suonenjokea. Matkan päänä Sirkus supinan kauan odotettu Karju-esitys. Matkaevääksi haettiin Tammelan torilta mansikoita ja herneitä ja sitten eikun menoksi.



Matkalla ihailtiin maisemia ja turistiin mukavia.



Jossain vaiheessa meinasi jo iskeä epätoivo, että ollaankohan oikeassa paikassa, kun soratiet vain pienenivät ja pienenivät. Mutta sitten viimein nähtiin iloisen värinen kyltti!





Kauheasti oli ihmeteltävää ja katseltavaa. Ja erityisesti mieltä lämmitti kahvi, tee, pulla, karkki, pillimehu ja vichy-kioski!


Supinan ihania työryhmäläisiä! <3>


Esiintymistilana toimi Jaakolan suuli ja se loikin oikein hienon tunnelman koko tilaisuudelle.




Vähän alkoi Tiltua jännittämään kun laitettiin korvatulpat, mutta onneksi muiden lasten esimerkkiä seuraamalla siitäkin jännityksestä päästiin.



Niin ja karkeilla! :)


Ja sitten olikin pian esitys täydessä vauhdissa. Ja sitä vauhtia kyllä riitti! Ihan meni pää pyörälle!




Väliaika. Kahvia ja vichyä! :)














Tämän kesäinen esitys oli kuuleman mukaan Supinan kuudes. Esityksiä Supinalla on takanaan jo monia ja vuosien varrella kasvanut työryhmä on koottu perheenjäsenistä, sukulaisista ja ystävistä. Kaikki tehdään itse ja yhdessä touhuten. Tästä tapahtumasta voisi kyllä ottaa ihan meidän perheessä perinteen. Sen verran hyvin show upposi sekä aikuisille, että lapsille. Ja mikä onkaan hienompi tapa viettää kaunista kesäpäivää kuin maaseutumatkailla tukemaan tuttujen kulttuuritoimintaa! Suosittelen lämpimästi! Lisää infoa löytyy täältä Sirkus Supina

Kiitos ihanalle Sirkus Supinan työryhmälle hienosta showsta!!!





1 kommentti:

  1. Anonyymi4/8/12 09:39

    Jee! Kiva kun kävitte ja tervetuloa taas ensi vuonna!!!! Maisu

    VastaaPoista