sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Iltasatu

Saimme Tiltun kotiin illansuussa ja voi kuinka hänellä oli paljon kerrottavaa viikonlopun reissusta. Oli veneilty ja tehty puutarhatöitä ja vaikka mitä kaikkea. Mummu ja pappa olivat myös hyvin ihastuksissaan pienestä ja tomerasta aputytöstä. Iltatoimien lomassa innostuttiin Tiltun kanssa tekemään liitutauluseinälle hieno satu. Kaikki lähti tästä kuvasta. Siinä on iskä. On pää, on silmät, on hiukset, on suu, on sieraimet, on kädet, on jalat, on sormet, on varpaat.



 Mä olen niiiin ylpeä!


Tämä oli ensimmäinen tällainen "kokonainen" kunnollinen ihmishahmo, jonka Tiltu teki kokonaan itse ja hyvä ettei äiti-ihmiseltä poru päässyt. Isäkin piti hakea olohuoneesta tätä muotokuvaansa ihastelemaan. Ja kylläpä me ihastelimme! Ja innostuttiin tekemään koko seinä täyteen.


Tiltu kertoi satua ja minä piirsin. Isä siis oli jo paikalla, mutta sitten piti tehdä myös äiti. Jolla on hame ja korkokengät ja silmälasit. Äiti kulkee kiireisenä kaupungilla.


Sitten pitää olla Matilda, jolla on pitkät hiukset. Ja ilmapallo. Ja mekko. Ja korkokengät. Ja Hunajanalle. Hän on äidin kanssa kaupungilla.


Sitten piti piirtää reitti miten ne menevät siellä kaupungilla. Ne äiti ja Matilda ja Martti myös. Vaunuissa. Tuo sininen katkoviiva on sitä reittiä.


Ja sitten piti kumminkin piirtää vielä toinen isä. Hmmm.... No minähän piirrän. Tämä isä on kotona ja katselee ikkunasta, että missä ne äiti ja Matilda viipottaa?


Johon me kuulemma vastaamme yhteen ääneen. "Me ollaan ulkona! Menossa kaupungille!" Ja Hunajanalle vaan heiluu kun niin kovasti mennään kaupungille.


Semmoinen oli meidän iltasatu. Hyvää yötä!

P.S. Luettiin muuten sitten vielä se perinteinen Mauri Kunnas -iltasatu. Vampyyri Vaari ja Äidin munkkirinkilät sekä Vampyyri Vaari ja Lohikäärme Sytkänen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti