sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Martti Miklas

Tänään vietimme pojan ristiäisiä, hän sai nimekseen Martti Miklas. Läsnä olivat lähipiiri sukulaisista ja ystävistä. Tässä tunnelmakuvia päivästä.


Aamulla järjestelimme kodin juhlakuntoon, teimme viimeiset koristelut kakkuun ja vähän jännitimme.



Kaste sujui hienosti ja poika tuhisi tyytyväisenä Matsonin sylissä. Matilda ihmetteli tuttujen ihmisten virallista pönötystä ja kommentoikin tilaisuuden alettua ja papin aloitettua puheensa "Mitä toi oikein tekee?" Noin puolivälissä toimitusta, Tiltu lähti omiin touhuihinsa ja pyöri siellä täällä tuoden mm. oman tuolinsa ja lääkärilaukkunsa minun viereeni. Yllätyin kovasti siitä, että minä pysyin suht kuivin silmin ja pientä liikutusta lukuunottamatta pidin itseni aika hyvin kasassa. En kuulkaa edes nenäliinaa tarvinnut!


Tilaisuuden päätteeksi tarjolla oli kahvia, Päivi-mummun tekemää kakkua, jonka koristelin sokerimassa tähdillä, Anne-mummun leipomia Herrasväenleipiä, joihin olin laittanut koristukseksi M-kirjaimen sokerikuorrutteella, sillivoileipiä, kanttarelli-kinkku piirakkaa ja korvapuusteja. Lisäksi lapsille, ja tietty myös muillekin, oli Matildan huoneessa oma herkkupöytänsä joka sisälsi lihapullia, kirsikkatomaatteja, viinirypäleitä, voileipiä, popkornia, mehua ja karkkia.









Tätini toi kahvipöytään kauniin kukkakimpun ja tässä parhaillaankin sitä vielä ihailen.


Meidän poika.


Lahjaksi saatiin vaikka mitä ihanaa ja tarpeellista. Kiitoksia vielä kaikille hienoista lahjoista!





 Neljä polvea Jarnon puolelta.


 Ja neljä polvea minun puoleltani.


Kummit Amsler ja Matson


Kummit Sari ja Teemu





 Hienot juhlat ja hieno pieni poika!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti