torstai 21. kesäkuuta 2012

Nokoset piha-aitassa

Tänään iltapäivällä suuntasimme mamman kanssa köllimään piha-aittaan, minä toiseen ja mamma toiseen huoneeseen. Tarkoitus oli lueskella ja olla möllöttää, mutta sitten jäin kuvaamaan ympäristöäni, kuuntelemaan kesän ääniä ja haistelemaan tuoksuja. Unihan siinä tuli ja makeasti nukuinkin kunnes isä lähti kolisten ja rymyten kalaan huudellen mennessään, että "Siellä on kahveeta!!"

Mukavahan siellä oli pötkötellä. Oikein nautin olostani kun sain olla ihan rauhassa, venytellä ja vanutella. Kuunnella mahassa tuntuvia potkuja ja haaveilla. Mikäköhän siinäkin on, että aina pihalla nukkuu parhaimmat unet?













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti