perjantai 24. helmikuuta 2012

Lunta, Pitsaa, Matilda, Sysiaho

Niin jäi Ainola sitten taakse. Oli kyllä tosi kiva viettää hiihtolomaa välillä ihan erilaisissa puitteissa.




Ihan koko lomaa ei sentään voi olla Sysiaholta pois, joten tultiin torstaina sitten koko porukka loppuviikoksi tänne omalle mökille. Tiltu nukkui söpösti melkein koko matkan Jämiltä Kuruun. Sen verran oli myös meille outoja teitä että oli pakko alkumatkasta vähän navigoida. Perillä meitä odottikin kuulkaa semmoinen lumimäärä ettette varmasti uskokaan! Ihan suu auki ihmettelin sitä nietosten määrää.




Torstai-iltana päätettiin tehdä ihan käytännönkin syistä kiviarinapitsaa. Oli kuitenkin joka tapauksessa lämmitettävä pirtti, niin ruokakin valmistui siinä ikäänkuin samoilla lämmöillä. Todellisuudessa hirveä pilkkominen, kauliminen, sähläys, leipälapion kanssa puljaaminen ym. Mutta on se niin sen arvoista! Tällä kertaa täytteiksi valittiin mm. kylmäsavulohta, Parman kinkkua, oliiveja, rucolaa, Aurajuustoa, tonnikalaa, paprikaa, punasipulia, ananasta, valkosipulia ja pepperonia. Eli makuja oli joka lähtöön. Oma suosikkini taisi tällä kertaa olla kylmäsavulohi-valkosipuli-paprika-ananas-aurajuusto. Naaaaaammmm!!!!





Matilda auttoi tottakai. Huomatkaa kuvassa Tiltun päällä ihana essu, joka on n. 49 vuotta vanha. Mamma on tehnyt sen kansakoulussa noin 8 vuoden ikäisenä. Se päällä olen myös minä monesti heilunut Sysiahon keittiöapulaisena, samoin kuin tuon pikku kaulimen kanssa. :)




Iltapäivä vietettiinkin sitten ulkohommissa. En vaan oikeasti pääse yli tuosta lumen määrästä. Sitä on ihan hirveästi. Kertoo myös jotain se että isällä meni n. 1,5h aurata lumiauralla polku tieltä leikkimökille!!!!?! Puhutaan nyt kuitenkin n. 5m matkasta.


Mittatikkuna toimii tässä alla 167cm positiivista lumilinnanrakennusenergiaa! :) Muuten tuo punainen pipo on 35 vuotta vanha. :)




Niin kuin odottaa saattaa on tämä yletön lumimäärä tehnyt myös vähän tuhoja. Takapihan yksi omenapuuvanhus ei enää jaksanut kannatella lumen painoa ja oli napsahtanut poikki.







Huomenna otetaan lumenpudotusurakka ja sohitaan ainakin isommat kielekkeet katoilta pois. Niin ja tietty tehdään vähän lisää lumilinnoja! :)








Olisiko teillä muuten mitään postaustoiveita? Nyt voisi olla aikaa niitä toteuttaakin! Laittakaa kommenttiboksiin viestiä! Mukavaa viikonloppua koko lukijakunnalle!!! Nauttikaa lumesta! <3 Katja

2 kommenttia: