perjantai 7. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä mökillä

Moikka moi pitkästä aikaa. Blogissa on ollut vähän hiljaista viime aikoina. Pikkumies on vienyt huomioni toisaalle, mutta se onkin varmaan ihan ymmärrettävää. Itsenäisyyspäivän jälkeisissä tunnelmissa ajattelin nyt viimein tulla päivittelemään kuulumisia tännekin. Matilda nukkuu, Jäpikkä nukkuu ja muutenkin on rauhallista.

Tulimme keskiviikkona mökille kovassa pakkasessa. Asteita näytti olevan -18c huh huh!!! :) Kokkailtiin lämpenevässä pirtissä illalliseksi ihanaa kanarisottoa tällaisen ohjeen mukaan. En ollut koskaan tehnyt tuollaista risotto risottoa, joten se oli oikein silmiä avartava kokemus. Ja ihan sairaan hyvää!! Minun käsitykseni risotosta kun on tähän asti ollut riisiä, jauhelihaa ja hemapaa solkotettuna sekaisin. :)


 Matilda on kovasti innostunut vesiväreilystä. Niinpä pistettiin myös heti keskiviikkona vesiväripaja pystyyn. :)






Tässä neiti esittelee uuden haalarinsa. Hieno Ticket to Heavenin tähtihaalari kokoa 110cm. On se vielä vähän iso, mutta jos se kävisi hänelle vielä ensi talvenakin. :)








Itsenäisyyspäivän ilta vietettiin lämpimässä pirtissä katsellen linnanjuhlia. Kilisteltiin kuohuvaa ja iloittiin itsenäisyydestä. Pistettiin tanssiksi presidenttiparin johdatellessa teeveessä ja ihasteltiin sekä kauhisteltiin linnanjuhlien vieraiden pukuja.




Tässä vielä 4viikkoisesta pikku jäpikästa kuva. Maitoa suupielessä ja valmiina unille lämpöisessä pesässään. 


Tässä oli nyt vähän tämmöinen sekava postaus. Ens kerralla enemmän ja toivottavasti nopeammin. Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti