maanantai 25. maaliskuuta 2013

Yllätyksiä ja Noita Nokinenä

Mukavaa maanantaita kaikille! :) Ihana aurinkoinen päivä ei ole mennyt pilalle edes sillä, että varasin ajan toiseen juurihoitoon. Hyää! Muuten päivä onkin kulunut pyykätessä, siivoillessa ja kotihommia tehden.

Meillä oli viikonloppuna yökylävieraita kun Amsler ja Matson saapuivat tänne meitä ilahduttamaan. Työhuone stailattiin heitä varten työhuoneesta pyykkihuoneesta yömajaksi.


Lauantain päivällismenyyssä oli basilika-kanaa ja porkkana-kukkakaalimuussia. Nam Nam Nam!


Viikonloppuna juhlittiin kahteen kertaan Matsonin yllätyssyntymäpäiviä. Ensin kavereiden kanssa la-iltana ja sitten vielä sunnuntaina perheen ja suvun kesken, ja kyllä tuli päivänsankari yllätettyä ihan totaalisesti! Mekin pääsimme Jarnon kanssa käymään vähän tuulettumassa lauantai-iltana kun mummu tuli katsomaan lapsia illaksi. Kotonakin oltiin jo kiltisti ennen puoltayötä.


Sunnuntaina keskityttiinkin sitten yhteen pieneen Noita Nokinenään joka oli niin innoissaan virpomisoksista, ettei olisi oikein malttanut niitä antaa pois. Aamulla ensitöiksemme, aamupalan, piirrettyjen ja aamutoimien jälkeen, pistimme rekvisiitan ylle ja suuntasimme riemusta kiljuen työhuoneeseen yllättämään yövieraat. Äitikin taisi siinä vähän kiljahdella kun oli myös niin täpinöissään. Kummallekin yksi oksa ja kun palkka oli kädessä piti ihmetellä, että mitä nämä oikein ovat.

Martti otti viikonlopun käänteet hyvin rennosti.


Iskä olisi kuulemma saanut toisen Kinder-munan. Iskä kieltäytyi kohteliaasti. Matilda nakersi toisesta suklaamunasta puolikkaan ja päätti, että loput laitetaan säästöön myöhempää käyttöä varten.


Semmosta meille. Mitäs teille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti