sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Leivontalauantai

Tervehdys sunnuntai-iltapäivään! Kesäflunssa alkaa olla voitettu! Niinpä, eilen lauantaina teimme Jarnon kanssa harjoitusillallisen Juhannusta varten. Meillä on Juhannuksena tapana tehdä pariskunnittain ruokaa koko muulle Juhannusseurueelle ja tänä vuonna teemaksi on valikoitunut "Ruokaa ulkomailta". Amsler ja Matson tekevät kuulemma jotain thaimaalaista ja me teemme amerikkalaista. Uuuu!!

Minulla on jo pitkään kutkuttanut tutustua amerikkalaiseen Red Velvet-kakkuun ja nyt saimme oivan tilaisuuden lähteä rakentamaan kokonaista menua sen ympärille. Päätimme siis tehdä, mitäs muutakaan kuin hampurilaisia, mac & cheeseä, coleslawta ja jälkiruuaksi Red velvet-kakkua. Aika perus juttuja, mutta teemaan sopivasti. Nam!

Reseptit löytyivät netistä ja eikun kokeilemaan. Aloitimme hampurilaissämpylöistä ja jatkoimme kakun kautta coleslawhan ja siitä sujuvasti muihin emmeisiin. Eihän siinä tohinassa tullut edes kaikkea dokumentoitua mutta haittaneeko tuo.


Aluksi päänvaivaa tuotti mittayksikkö. Kuppi. Hmmm... Paljonko on kuppi, mikä on kuppi? Haaa! Minullahan on kuppi ja vielä oikean kokoinen kuppi! Tästä innostuksesta toivuttuani ainesten mittailu sujui kuin tanssi. Tadaa!


Välillä piti maistella kirsikoita ja tutkia reseptejä. Ihailla kättensä jälkeä ja hihkua sitä onnea, että kaapissa sattui olemaan juuri oikea kuppi.


Heti kun sämpylät tulivat uunista, piti maistaa yksi. Sormetkin siinä tohinassa meinasivat palaa. Naaaam! Niin pehmeitä ja niiin epäterveellisiä. Kuin söisi pullaa voilla. Eli juuri oikeanlaisia hampurilaissämpylöitä. 


Maailma kutsuu pientä kulkijaa.


Tässä kaikki lautasella. Pehmeistä sämpylöistä tuli juuri oikeanlaisia, kun ne käytti paistinpannulla. Rapea kuori ja ihan pehmeä sisus. Hampurilaisten pihvit sävellettiin itse about näin: jauhelihaa, pari kananmunaa, maito-korppujauhomössöä, sipulia, worcester-kastiketta, mausteita, tuoretta persiljaa, ym. Ohjeet muihin ruokiin löydät näistä linkeistä. Sämpylät , Coleslaw , Mac & Cheese


Red Velvet- kakku ei ihan onnistunut ja en ollut koostumukseen täysin tyytyväinen, mutta ehkäpä sitten toisella kierroksella onnistun. Se nähdään sitten. Kakku oli hyvää ja maistuvaa, muttei sellaista mitä sen piti olla. Kakun päällystin voikreemillä ja kakunmurusilla, jotka kuvassa näyttävät ihan pepperoni tai kinkkumuruilta! Oho! Red Velvet -kakun ohjeen löydät täältä. Vielä on minun versioni kaukana tuosta taidonnäytteestä, mutta harjoitus tekee mestarin!


Tänään maistatetaan kakkua mummuilla ja papoilla. Matilda tykkäsi siitä kovasti. Pieni mökkiläinen toi mammalle tuliaisiksi kauniin kukkakimpun ja monta tarinaa sammakoista, sisiliskoista ja joutsenista. Mukavaa alkuviikkoa kaikille!


2 kommenttia:

  1. Voi ryökäle kun nuo ruoat näyttääkin hyviltä! Tuli taas nälkä vaikka justiin söin iltapalaa :D *lähtee nappaamaan ohjeet talteen*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä tosi hyviä kaikki. Ainut mysteeri on toi Redvelvet cake. En ole saanut vielä koostumuksesta täydellistä, nytkin on parhaillaan pohja uunissa, joten sormet ristiin että tällä kertaa onnistuisi. :)

      Poista