keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kuopsuttelua pihalla

Matildan yksi kummeista poikkesi tänään aamupalalle. Tosin siihen aikaan kyllä useimmat ihmiset syövät jo lounastaan, mutta minkäs teet kun tuo tyttö nukkuu niin pitkään. Taisi tänä aamuna herätä vasta puoli 11. Äiti kiittää! No, mutta anyveis... Keitettiin siinä aamukahveet ja tein aamupalaksi karppaajan mantelileipiä juustolla ja pekonilla. Ai naminam!!! Likka möngersi sen aikaa lattialla ja terrorisoi koiria.

Sitten lähdettiin pihalle koko poppoo. Minä käytin koiria tarpeillaan ja Riksunen nukutti Matildan rattaisiin. Pihassa oli niin paljon lehtiä että ajattelin käyttää tilaisuuden hyväksi ja kuopsutella ne takapihan kompostiin. Oli mukavaa kun oli siinä Riksunen juttuseurana. Saatiin myös laitettua kesäkalusteet ja puulaatat talviteloille. Ai, että kun siitä ahkeroinnista tuli hyvä mieli. Siellä se likka nukkuu edelleen syreenin alla rattaissaan. Riksukin lähti, joten mulle jäi hyvää aikaa huushollata ja sen sellaista. Ai niin. Huomasin aamulla että meidän yläkerran katto vuotaa!!! Kiva. Toivottavasti saadaan korjattua ennen kevään sulamisvesiä. Täällähän pian tulvii koko yläkerta jos yhdestä syyssateesta jo tulee sisälle asti. Voihan äh ja puh... Mutta eikös tullutkin siisti tuosta edustasta?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti