Tunnelmia alkuviikosta

Moikka moiii!!! Pitkästä aikaa. Täällä on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla jo melkein viikon. Anteeksi pitkä hiljaiselo. Olen ollut viime aikoina jotenkin kauhean saamaton ja nuupahtanut. Ehkä tuo monen viikon sohvalla pötköttely on alkanut tehoamaan ja pysyvänä olotilana on nyt semmoinen ameeba-olo. No, ehkäpä se tästä.

Me ollaan touhuiltu tuossa omassa pihassa ja tutkittu mm. meidän hurjaa porkkanasatoa. Matilda oli innoissaan ja maistella rouskutti hyvällä halulla oman maan porkkanoita. Ihan hyviä ne oli, huolimatta pienestä koostaan. Ensi vuonna muistan ostaa semmoista istutusnauhaa, missä porkkanan siemenet ovat valmiiksi oikealla etäisyydellä toisistaan. Minun harvennustaidoilla, ei näistä tämän kummoisempia tule. =) Mutta tämä vuosi olikin vielä reeniä.

Kävimme myös Jarnon kanssa leffassa katsomassa Mika Kaurismäen ohjaaman ja Vesa-Matti Loirin ja Samuli Edelmanin tähdittämän "Tie Pohjoiseen"- elokuvan. Se oli kyllä oikein viihdyttävä ja hauska pätkä, tosin minun keskittymiskykyni herpaantui kyllä useasti, kun mahassa vauvalla alkoi joko hirveä härdelli tai hikka. Taitaa olla ihmeellisen kuuloista tuonne mahaan nuo leffateatterin kovat äänet.

Maanantain ja tiistain olenkin sitten istuskellut täällä kotosalla tekemättä oikeastaan yhtään mitään järkevää. Verkkarit jalassa ja joku kulahtanut t-paita päällä vaan lyllertänyt sohvan ja keittiön väliä. Ja jos olen ulos ihmisten ilmoille uskaltautunut, tyylillinen kokonaisuus on täydennetty kopio crocseilla ja hupparilla. Mahtavaa! Jos sitä ei vielä ole huomannut, niin nyt huomaa. Raskaus on täällä. Koko kukoistuksessaan, liitoskipuineen, kolotuksineen ja supistuksineen.

 Mites noi luomet....? Miten musta tuntuu, että niitä tulee vaan lisää ja lisää. Rupeis piisaan jo!

Eilisen kohokohta oli seuraava: Hakiessani Tiltua tarhasta, tapasimme kotimatkalla jonkun paikallisen Jorman. Tarkoituksenani oli vain perisuomalaiseen tyyliin kävellä katse maata viistäen satunnaisen ohikulkijan ohi, mutta rakas tyttäreni päätti toisin. Olin jo päässyt ohittamaan naapurikerrostalon epämääräisen punanenäisen papparaisen, kun takaani kuului kirkkaalla ja iloisella äänellä "Minä olen MATILDA, kuka sinä olet?" Hetken ehdin kiroamaan mielessäni, kunnes tajusin, että olen ihan tosi törppö ja typerä, ja päästyäni ylitse keski-ikäistyvästä erakkomaisesta asenteestani, meillä oli Jorman ja Matildan kanssa oikein mukava juttutuokio. Jorman nimi ei ole kuulemma hänen omaa syytään. Jorma kerää Matildan tavoin kiviä. Kivet ovat mukava sisustuselementti. Esimerkiksi pöydällä. Ja halpojakin ovat. Jormakin pitää omenakiisselistä. Että näin.

Mukavaa viikkoa kaikille! Tekee mieli omenakiisseliä!